Nipsu in memoriam 10.4.1994 - 10.7.2008

Viime kesänä kuolleen rakkaan koirani, Nunnukan Old Maestron, muistolle.

Kesäöiden unelmia

Juoruilua

Aina löytyy uutta ja upeaa musiikkia, jos vain jaksaa vilkuilla napaansa pidemmälle. Meikäläiselle amerikkalainen Gossip ei ole enää hirveän uusi tuttavuus, mutta tämä heidän uusin albuminsa, Music for Men on niin upeaa iloittelua, että siitä on pakko toitottaa edes vähäsen. Laulaja Beth Ditto on sanonut olevansa kaikkien läskien ja lesbojen asialla, mutta kyllä tässä Heavy Cross - biisissä ollaan myös hyvän musiikin asialla. Sopii siis meille heteroillekin ;)

Etelän Hedelmäiset Lehmät

Muutama viikko sitten olin koulutusmatkalla Porvoossa ja siellä pääsin majoittumaan ihanan vanhaan Haikon kartanoon. Luiden murtumahoitoa käsittelevä koulutus antoi mahdollisuuden tutustua kartanon kohtuu suuriin tiluksiin neljän päivän ja kolmen yön verran. Siis, tietysti luentojen ja jatkuvien ruokailujen välissä :)

Samoihin aikoihin oli alueelle pystytetty Miina Äkkijyrkän veistoksellisia lehmiä käsittelevä näyttely. Kurssitoverien kanssa tuli mietittyä mahtaako lehmien asettelu tuottaa jonkinlaisen selkkauksen. Näin todellakin kävi. Eilen nimittäin satuin lukemaan Apu-lehdestä, että hirmustuneet hääparit olivat vaatineet ainakin yhden suuren lehmän siirtämistä valokuvien onnistumiseksi ja siihen oli suostuttu. Luonnollisesti Miina oli tämän vuoksi vetänyt herneen palkoineen nenäänsä. Jälkeenpäin mietittynä oli parempi olla kartanon alueella juuri silloin, kun kaikki oli vielä entisellään ja niin kuin Äkkijyrkkä oli asiat tarkoittanut. Taiteilijan vapaus on kuitenkin määrittelemätön käsite, johon pitäisi saada turvautua useammin.

Onneksi muistin ottaa kameran mukaan matkalle. Sen verran unohtumaton reissu oli, että pakko siitä on hieman kuviakin julkistaa.

Näittekö sen suuren keltaisen lehmän aivan kartanon edessä? Se on kaiken sen sotkun takana ja ette varmasti ihmettele suotta. Kieltämättä sijoittelua olisi voinut miettiä hieman enemmän...

Itse reissu meni mainiosti ja luentojen anti oli pääosin mainiota. Pieni valituksen aihe koski yllättäen ruokaa, sillä sitä ja välipaloja oli tarjolla niin paljon ja niin tiheällä tahdilla, että hirveän ähkyn siellä sai. Aamiainen oli aivan ihana ja varmasti päivän paras kohta. Lounas ja päivällinen tarjoiltiin suoraan pöytään eivätkä ne antaneet valinnan varaa yhtään, joten hieman oli erikoisempiakin makuelämyksiä tarjolla. Ei voi silti valittaa, sillä yleensä lähes kaikki lautasilta katosi. Tarjoilijoilta olisin kaivannut edes pientä hymyä, mutta kai tuollainen yli sadan henkilön syöttäminen on niin tarkkaa puuhaa ettei siinä ole varaa hymyillä. Ei voi myöskään valittaa sitä, että viiniä sai vaikka ei olisi halunnutkaan ja lisää kaadettiin, kun oli ehtinyt vasta pari kulausta ottaa. Juopon unelma siis, mutta ei tällaisen, joka ei ole oppinut punaisia viinejä juomaan.

Matkan jälkeen olen ollut kipeä lähes jatkuvasti. Selkä herättää jokaisena yönä, joka kestää yli kuusi tuntia ja migreeni vaivaa puolestaan päivisin. Voi miksi eivät nämä vaivat helpota? Nyt on jostain syystä jokin hankala jakso menossa. Ilmeisesti stressi on iskenyt näin kesälomaa odotellessa. Vielä kuukauden kun kestää niin sitten helpottaa reiluksi neljäksi viikoksi. Sissinä taistellaan loppuun asti alkukesästä nauttien. Säästä viis!

Tunnistatko tämän kasvin?

Pirulainen nimittäin tuottaa minulle päänvaivaa! Ostin sen muutama kuukausi sitten Kodin Terrasta ja siellä sen nimi oli yksinkertaisesti vain "Viherkasvi". Se tuli kuitenkin nätissä ruukussa ja muutenkin oli ihanan tuuhea, joten otin sen mukaan. Jälkikäteen olen etsinyt sitä vaikka mistä kasvioppaista - tuloksetta. Serkkuni viherpeukalona teki omat arvelunsa ja käski vain kastella sitä ahkerasti. Näin olenkin tehnyt, mutta silti se tuottaa kuivia lehtiä, jotka kaikki kerääntyvät kasvin juurelle. Lehtien katoamista ei huomaa ennen kuin vilkaisee puskan sisään.

Mystistä. Täytyy ostaa lisää multaa ja istuttaa se isompaan ruukkuun. Äitini nimittäin osti täysin samanlaisen kasvin samaan aikaan ja se on jopa kasvanut ilman yhtäkään kuivaa lehteä sylissään. Ainoa ero minun tekemisiini on isompi ruukku. Ennen sitä olisi kuitenkin hirveän kiva tietää, että minkälaista "kyytä" tässä oikein hoivataan...


Sen sijaan samaan aikaan ostettu orkidea voi paksusti. En ole vielä lannoittanut sitä, koska kaksi edellistä orkideaani kuolivat heti lannoittamisen jälkeen, vaikka ostin juurikin näille kukille tarkoitettua lannoitetta! Siitä huolimatta se näyttää tykkäävän elostaan. Juuri ennen kuin on kastelun aika, sen kukat selvästi nahistuvat (daaa...). Kun juuret näyttävät tarpeeksi kuivilta, täytän kylpyhuoneessa ison ruukun vedellä ja upotan kasvin sinne päiväksi tai pariksi. Se selvästi nauttii siitä! Kukat piristyvät aivan silmissä ja juuret pulskistuvat kaikesta siitä nesteestä, jonka se sisäänsä imee. On mukavaa nostaa se "ryypiskelyreissunsa" jälkeen takaisin kirjahyllyn päälle ja ihastella sen eloisuutta.

Saisikohan sitä vihdoin ja viimein aikaiseksi myös joitakin parvekeistutuksia? Niitä ainakin olisi kiva hoitaa... Ehkäpä innostun multapussin oston yhteydessä ja keräilen lisää kasveja hoidettavikseni. Edelleenkään en ole se kuuluisa hortonomi, mutta kyllä sitä joskus sokea kanakin jyvänsä löytää. Ehkä siis minäkin :)

Sikamaista Vappua!

Vappu. Käytännössä se meni jo, mutta periaatteessa se on vielä hyvin monen ihmisen tuoreessa muistissa. Varmasti hyvin moni haluaisi myös sen hartaasti unohtaa. Anyway, tänä vuonna Vappua oli siunattu harvinaisen kauniilla säällä ja sekös ihmisiä innosti. Voi Luoja sitä porukkamäärää, joka kaupungillakin katuja täytti ja Harjua roskasi. Aivan liikaa tällaiselle rauhaa rakastavalle yksilölle. Siispä pysyin kaukana kaupungista ja muistakin torikokouksista.

Kuka tahansa ymmärtää hyvin, että Vappua voi todella sanoa sikamaiseksi juhlaksi. Mutta, tänä vuonna sillä on muukin erityinen merkityksensä. Joo joo, tiedetään... kaikki muutkin puhuvat ns. sikainfluenssasta, joten miksen minäkin? Minä vain eroa muiden joukosta siinä, että en ota aiheesta turhaa paniikkia. Tällä hetkellä maailman jokaisen valtion terveysviranomaiset tuumivat kuumeisesti, onko tämä eläimistä lähtöisin oleva virus todella niin vaarallinen kuin juuri nyt vaikuttaa. Syytä onkin. Jos tuo ärhäkkä pirulainen todella jatkaa leviämistään ympäri maailman kulovalkean tavoin ja jos se alkaa tappaa ihmisiä joukoittain muuallakin kuin Meksikossa, voimme huolestua aivan rauhassa.

Sanotaan, että rokotetta on odotettavissa joskus aikaisintaan neljän kuukauden kuluttua. Retorinen kysymys: entäs jos virus mutatoituu taas ja alkaa tappaa ihmisiä yhtä vauhdikkaasti kuin vaikkapa toinen eläimistä lähtöisin oleva tauti Ebola? Siinä vaiheessa ihmiskunta on kusessa. Pienessä kierossa mielessäni olen kuvitellut tilannetta siitä, kuinka kaikki riistäytyy hallinnasta ja miljoonat ja taas miljoonat ihmiset kuolevat. Aikanaan tauti varmaankin saataisiin kuriin, mutta kuinka monta meitä jäisi jäljelle? Ehkä sen verran vähän, että se olisi rakkaan Maapallomme pelastus. On täysin selvää, että ihmiset ovat planeettamme pahin vitsaus. Ei ihme, että Äiti Maa päästää jatkuvasti vapaaksi uusia eläinperäisiä tauteja. HIV oli jo aika hyvä, mutta se ei tapa riittävän nopeasti. Ebola ym. verenvuotokuumeet ovat suorastaan mahtavia, mutta jäävät yleensä vain pienten piirien taudeiksi. Historiasta tiedämme, että influenssaviruksesta on tappamaan miljoonia ihmisiä, kunhan vain olosuhteet ovat sille sopivat. Kauniissa maailmassa sikainfluenssa olisi niiden uusin seuraaja.

Muistutan, että tämä on kaikki vain fantasiaa. En jaksa uskoa, että sikainfluenssasta olisi maailmojen teurastajaksi. Siksi en jaksa huolestua.... Ja vaikka siitä olisikin niin mitä sitten? Kuolen, jos olen kuollakseni - ja elän, jos niin suodaan. Jostain syystä se ei tällä hetkellä pelota minua laisinkaan.

Siirrytäänpä sitten iloisempiin asioihin. Nimittäin Twilight-DVD ilmestyi vihdoin ja viimein ilmestynyt Suomessa, joten minäkin pääsin sitten tämän ihmeen näkemään. Kyllä sitä on odotettukin ja ehditty katua kamalasti, ettei käyty elokuvissa. Noh, nyt minusta tuntuu, että elämys oli parempi, koska olin ehtinyt kirjan lukea ennen visuaalista näkemystä. Ymmärsin varmastikin paremmin erinäisiä asioita, jotka joltain "ensikertalaiselta" on jäänyt huomaamatta. Siksi kai pidin leffasta todella. Se ei tuntunut sekavalta eikä rikkinäiseltä... ainoastaan liian lyhyeltä.

Toki elämykseen vaikutti myös Edward Cullen ja totta kai Robert Pattinson. Ymmärrän nyt vielä paremmin kaikkia niitä muita naisia, jotka mieheen ihastuivat. Huhhuh...

Kriitikko minussa silti sanoo, että ei elokuva ollut sellainen kuin se olisi voinut olla. Ei se ole viiden tähden arvoinen millään tasolla. Siinä on hyvä tunnelma, mutta esimerkiksi Bellan luonne ei ole sellainen kuin kirjassa. Se, että emme kuule hänen ajatuksiaan, vaikuttaa suuresti hahmoon itseensä ja se on suuri sääli. Mielenkiinnolla odotan, mitä New Moon tuo tullessaan. Se nimittäin esittelee samalla uuden ohjaajan, joten ehkäpä saamme jotain parempaa. Ehkä. Toivottavasti. Saagan vuoksi edes... Ja kirjojen.

Lisää Valkoisia Valheita

Aina joskus livecoverointi onnistuu täydellisesti. Näin kävi, kun White Lies käväisi BBC Radio 1:n vieraana. Live Lounge on kunnostautunut monien muidenkin laadukkaiden coverointien tarjoana, sillä ainakin Lady GaGan Coldplay-coveri syntyi samaisen ohjelman raameissa.

Näin laittaa White Lies Kanye Westin Love Lockdownin uusiksi:

Se paniikin tunne tulee joka kevät

Väsyttää... mutta ei tässä oikein voi vielä nukkumistakaan ajatella. Jos nyt saisi valvottua myöhään, nukkuisi huomenna paremmin pitkään ja sitten taas jaksaisi olla seuraavan yön töissä. Päiväunia kun en välittäisi ottaa, sillä se yleensä johtaa migreeniin.. Tuli tosiaan aloitettua tuo vuorotyön tekeminen ihan virallisesti vaikka on sitä muutaman kerran tullutkin harjoiteltua. Reilut kaksi vuotta sain työpaikassani tehdä pelkkää aamuvuoroa ja opetella rauhassa asioita. Nyt, kun vuorojen tekeminen alkoi ja vastuu kasvoi isolla rysäyksellä, rupesi kummasti mietityttämään. Varmasti tulee vastaan vielä jokin hätätilanne vastaan, jota en ole ennen päässyt käsittelemään. Siinä sitten taidot punnitaan. Eipä kai ihme, että jännittää. Onneksi moni muukin on kokenut saman aikoinaan.

Nukkuminen on yleensä mukavaa, mutta nykyisin minut herättää jostain syystä johtuva kiivas selkäkipu viimeistään seitsemän tunnin unien jälkeen. Joskus löytyy parempi asento, mutta yleensä on pakko nousta ylös ja odottaa, että kipu menisi ohitse. Jos sen jälkeen vielä on mahdollista nukkua, kannattaa ainakin yrittää.. Tiedä sitten mistä moinen johtuu. Liekkö sängyssä vikaa tai huonossa asennossa (tykkään nukkua paljon kyljeltäni). Viime yönä kipu tuli jopa uneen asti ja pakotti hereille. Ei ollenkaan kivaa... Miksiköhän juuri minuun on pesiytynyt niin monia erilaisia kipuja?

Ilta-auringon valossa kävin kävelyllä Jyväsjärven rantaa pitkin ja nappasin sitten eräästä isosta koivusta mukaani muutamia paljaita oksia. Kotona laitoin ne maljakkoon keittiön ikkunalle ja toivon nyt niiden tekevän hiirenkorvia. En ole tainnut koskaan ennen tehdä niin. Nyt kaipasin jotain keväistä sisällekin, sillä pääsiäistäkään en jaksanut koristella. Ilmeisesti haen jonkinlaista piristystä vaikka lisääntyvä valo tuntuukin tietyssä määrin hyvältä. Jos rahaa olisi haaskattavaksi, hankkisin ikkunoihin uudet pirteämmät verhot ja vaikka lisää uusia kukkia entisten seuraksi. Hortonomiksi minua ei voi kutsua, koska useimmat kukistani kuolevat automaattisesti, mutta aina elää pieni toivo siitä, että joku selviäisi edes vuoden yli. Tykkäisin kyllä olla oikea viherpeukalo, mutta se vaatii kyllä paljon muutakin kuin taitoja. Onnea minulla ei nimittäin ole.

Viime päivinä on alkanut ärsyttämään TV:n heikkolaatuinen ohjelmatarjonta. Kaipaan selvästi jotain Star Trek Voyagerin tilalle, sillä Star Trek Enterprise ei jaksanut kiinnostaa kuin juuri ja juuri sen ensimmäisen osan verran. Pasilan ja Korkeasaaren uudet osat loppuivat ja Selviytyjätkin pääsivät taas koitoksensa päätökseen. Lauantai-iltojen aikaisempaan iloon Most Hauntediin (Riivatut Talot) lopahti mielenkiinto joitakin viikkoja sitten, kun selvisi, että tekijät harjoittavat laaja-alaista huijausta. Nyt ei mitenkään voi enää erottaa todellisia paranormaaleja ilmiöitä mahdollisista huijauksista, joten ei ihme, jos harmittaa.. Onneksi Madventures sentään toi esille uusia jaksojaan ja YLE on näyttänyt muutamia laadukkaita avaruusdokkareita Prismassa. Muuten taitaa tuo tämän hetkinen ohjelmatarjonta olla aikalailla mahdollisten elokuvien, Greyn Anatomian, Frasierin uusintojen ja C.S.I New Yorkin varassa. Varsinkin, kun joka kanava on täynnä joko sitä helvetin jääkiekkoa tai sitten jotain saastuttavaa moottoriurheilua.

Helvetin jääkiekosta puheen ollen: paikallinen jääkiekkoseura JYP on enää yhden voiton päässä Suomen mestaruudesta. Jos niin todella tapahtuu, taisi se Helvetti sitten tosiaan jäätyä joskus siinä viime kesän jälkeen.

Onneksi edes vanha tuttumme setä irstas eli Kauko Röyhkä on omilla raiteillaan ja jaksaa tehdä edelleen uutta musiikkia mittavasta taiteilijaurastaan huolimatta. Tänä vuonna onkin jo ilmestynyt uusi albumi Hiekkarantaa kera herrojen Rättö ja Lehtisalo. Vanha taito on selvästi edelleen tallella...

Ilman telkkaria olisi elämä välillä tylsää

Ensimmäinen viikko töitä on takana ja huomenna odottaa seuraava. Pari ensimmäistä päivää kättä särki, mutta muuten sen kanssa pärjäsi oikein hyvin. Oikeastaan paljon paremmin kuin odotin ja se on hieno juttu. Työt ovat muutenkin niin raskaita, että jos siinä sivussa pitäisi vielä tsempata käden kipujen kanssa, ei päiviä jaksaisi. Ainoa ongelma on oikeastaan arpi. Välillä se osuu esimerkiksi pöydän reunaan tai tukia säätäessä johonkin metallikiskoon ja auts... se muuten sattuu! Yllättävää kyllä en ole silti kättä juurikaan varonut. Kyllä se siitä. Vuoden kuluttua tämän pitäisi olla enää muisto vain.

Sen sijaan migreeni on tuottanut ongelmia. Se on vaivannut jo pari viikkoa putkeen eikä hellitä millään. Helpotuksen tuo Imigran Radis, mutta ei sitäkään ole tarkoitettu koko ajan käytettäväksi. Nyt nimittäin on niin, että heti kun lääkkeen vaikutus lakkaa, kipu palaa takaisin. Tälläkin hetkellä särkee, mutta en voi nukkuakaan kaiken aikaa! Pakko on elää vapaa-aikaakin välillä. Lääkäriin pitäisi mennä, mutta ei sitäkään jaksaisi. Viimeksi syksyllä oli samankaltainen episodi ja oli lähellä etten joutunut tiputukseen. Onneksi ruiskullinen Tramalia auttoi.. Ehkä se auttaisi nytkin, mutta sitkeästi yritän silti pärjätä. Katsotaan asiaa uudestaan viikon päästä.

Olen jonkin aikaa jo yrittänyt metsästää erästä amerikkalaista lehteä. Tiedän, että sitä julkaistaan Suomessakin, mutta tällä hetkellä näyttäisi siltä, että joko kyseinen lehti ilmestyy meillä reilun kuukauden myöhässä tai sitten sitä ei vain eksy Keski-Suomeen asti. Samannimisiä lehtiä nimittäin on Suomessa saatavilla ainakin kolme enkä ole päässyt vielä selvyyteen, mikä niistä on oikea. Tiedän vain, että juuri se, jota odotan, ei ole ainakaan vielä lehtihyllyissä. Miksi se on sitten niin tärkeä? Näh, siinä on vaan hyviä kuvia ja juttuja. Tässäpä näyte yhdestä kuvasta ;)

Minä en sitten ole lisännyt tuota "hot"-sanaa tuohon! En vain saanut sitä poiskaan...

Sittenpä joitakin sanoja TV:stä eli telkkarista. Ensi viikolla päättyy taas yksi sarja, joten olen aktiivisesti seurannut. Aikoinaan sitä esitettiin Nelosella, mutta totta kai se jäi silloin kesken kolmannen tuotantokauden jälkeen. Onneksi MTV3 Scifi on nyt esittänyt sarjan kaikki seitsemän tuotantokautta ja ensi tiistaina se siis lopullisesti päättyy. Kyseessä on tietysti Star Trek Voyager, mielestäni ehkä parhain ST-sarjoista. Voyagerin tilalla jatkaa Star Trek Enterprise, mutta se ei edes ideana kiehdo minua niin paljoa. Täytyy sitäkin silti edes vähän vilkaista, jotta STV:n jättämä aukko umpeutuisi hiljalleen..

Anyway, tässä melkein jää jopa kaipaamaan Voyagerin hienoja henkilöhahmoja. Erityisesti Seven of Nine jää pieneksi kulttihahmoksi Star Trekin historiaan. Alunperin Seven of Nine (eli näyttelijä Jeri Ryan) tuli mukaan nostaakseen Voyagerin kehnoja katsojalukuja, mutta muuttui sitten yhdeksi keskeisimmäksi hahmoksi aluksella. Tämä ihmislapsesta borgiksi muuttunut ja jälleen aikuisena naisena lähes ihmiseksi palautettu yksilö oli omiaan keräämään mieskatsojien huomion kauneudellaan ja ennen kaikkea muodoillaan. Minulle ja monille muille naisille hän kuitenkin edustaa tavoiteltavan kauneuden lisäksi uskomatonta älykkyyttä ja itsehillintää, jota vain hänenkaltaisensa nainen voi toteuttaa. Jokaisen naisen tavoitelluin unelma: olla kaunis, mutta silti älykäs. Miksi ihmeessä nämä kriteerit eivät aina voi kulkea käsi kädessä?

Viime yönä satoi lunta. Hemmetin hemmetti! Lumi on mukavaa talvella, mutta nyt on periaatteessa jo kevät. Huomisesta alkaen lämpöasteet taas palaavat kuvioihin. Mikä lie oikku. Ehkä se oli kytköksissä eiliseen Earth Hour-juttuun. Muistutuksen tehostus. Siirsin kuitenkin jo kevätkranssin ulko-oveen ja talvikranssi sai väistyä. Kohta on jo kesäkin. Ennustavat lämmintä kesää. Saisi kyllä tullakin, kun pari edellistä on mennyt sateen merkeissä. Ei tosin mikään ihme, että vuodeajat eivät ole kohdallaan. Saastutus on viihdettä parhaimmillaan turhan monen ihmisen mielestä. Formulatkin palasivat takaisin ruutuun.

Kun ikäkriisi iskee...

... on syytä tukeutua hyvään musiikkiin. Sitä sentään syntyy ympäri maailmaa koko ajan. Suurin osa siitä jää huomaamatta, mutta osa välittyy jopa meikäläisen korviin. Viime aikoina hyvä uusi löytö on ollut White Lies, jota tuntuu suosittelevan vähän jokainen asiaansa perehtynyt musiikkikriitikko. Mikäs siinä, sillä kyseessä on vallan mainiota tuoretta musiikkia. Tässäpä pieni näyte siitä (nyt kun vihdoin ystävän avustuksella osasin videon tänne lisätä):

Sopii mainiosti tilanteeseen. Lisää löytyy klikkaamalla.

Kriisiä pukkaa

Vihdoin voin sanoa, että leikkaushaava on parantunut. Ranteessa on nyt nimittäin hyvin kova, punainen juova, jota myös siis arveksi kutsutaan. Ihan oikea arpi. Yllättävän kauan siinä kestikin. Nyt vain sitten kovasti toivomaan, ettei se saa mitään ikäviä piirteitä tai ala suorastaan keloidiseksi. Minulla nimittäin on kyljessä yksi arpi suuren luomen poiston jäljiltä, eikä se vielä yli kymmenenkään vuoden jälkeen ole muuttunut vaaleaksi vaan on ns. keloidi. Ilmeisesti niihin on taipumusta, sillä veljellänikin on hyvin pahannäköisiä leikkausarpia niin käsivarressa kuin molemmissa jaloissakin. Ja nuorilla kun pitäisi arpimuodostus olla vähäisempää.

Sairaslomaa on jäljellä enää viikko. Arpi on kipeä, joten vähän jännittää, miten töissä tulen sen kanssa pärjäämään. Hyvin menee, kun ranteeseen ei koske eikä se joudu hankaukseen tai kun rannetta ei taivuta liikaa. Mutta mutta, ne ovat kaikki ongelmia! Leikkaushoitajana teen töitä hyvin paljon käsillä ja ranteet ovat lujilla. Arpi ei myöskään mitenkään voi välttää hankausta, koska käsineiden käyttö on tärkeää ja usein käsineen ja ihon välissä on vielä suojatakin hiha. Ei siis ihme, jos vähän epäilyttää..

Syntämäpäiväkin oli ja meni. Kolmenkympin kriisi iski saman tien - kolme vuotta etuajassa! Enpä sitä todellakaan odottanut. Ennen olin vain hyvilläni siitä, että pääsen taas vuoden verran kauemmaksi menneestä ja tuskallisesta teini-iästäni. Olisin taas enemmän aikuinen. Nyt vanheneminen alkoikin yhtäkkiä pelottaa. Tuli tunne, että minun pitäisi olla nyt jo paljon enemmän kuin olen. Olisi pitänyt saada enemmän aikaan.. Sen sijaan erakoidun. Jos en pelkäisi kummituksia yms. hirviöitä, olisin varmaan jo jättänyt kaiken taakseni ja hankkinyt erämökin jostain kaukaa. Alaskasta vaikka.

Ei sekään hirveästi auttanut, kun pankissa käydessäni alkoi täti puhumaan asuntolainasta. "Kun eikös sen aika ala olla jo?" tuumaili pankkitäti.

Niinpä niin.

Rannekellomiehet ja arpiset ranteet

Leikkaushaavaa, johon nyt on kovaa vauhtia muodostumassa punainen arpi, on särkenyt tänään vähän liiankin kanssa. Jo viikonloppuna huomasin, miten kipu lisääntyi eikä käsi enää sallinut samanlaista käyttöä kuin olin jo tikkien poiston jälkeen ehtinyt tottua. Kun haava vielä purskautti hieman vihertävää eritettä itsestään ja pieni kuumeenpoikanen iski lauantaina, olin varma, että nyt on infektio tullut. Mutta, kuume katosi eikä haava ole sittemmin enää erittänyt.. Kipu on vain jäänyt. En kärsi edes hieroa tulevaa arpea! Olen vain tyytynyt laittamaan kasan Bepanthenia päälle ja se on kyllä haavaa siistinyt. Ihme voide sekin.

Pikkuhiljaa, kun vanha pahoin kärsinyt ihokerros nyt irtoaa, paljastuu alta arpi, jonka lopullista muotoa saankin sitten odottaa ainakin vuoden verran. Toivottavasti haava pian paranisi kunnolla. Jos kipu ei ala helpottaa, on pakko käydä kättä jossain näyttämässä. Sen verran tuore sairaanhoitaja vielä olen, etten oikein luota omaan arviointiini. Varsinkaan, kun harvemmin leikkaussalissa törmää tällaisiin haavoihin. Yleensä, jos vastaleikattua haavaa kantava potilas tuodaan saliin, pursuaa haava mätää ja ties mitä muuta eritettä. Omaa sairaslomaani on jäljellä vielä kaksi viikkoa, joten toivoa kunnon paranemisesta ajoissa on.

Itse leikkaus meni hyvin. Kyllähän se kipeää teki, mutta kiitos ihanien työtoverieni ja asiansa osaavan kirurgin, kestin kaiken kuin nainen. Hyviä lääkkeitä oli kyllä. Oikeastaan nyt, kun itse on hieman asiaa katsonut potilaankin kannalta, ymmärtää kaikkea paljon paremmin... Sitä en vain odottanut, miten kipeä käsi olisi jälkikäteen! Periaatteessa heti, kun puudutus katosi, kättä jomotti kuin syötävää. 600mg Buranaa ei auttanut mitään ja vain Panacodin voimilla pystyin nukkumaan ja oleskelemaan. En ollenkaan odottanut sellaista kipua. Tyhmä minä. Onneksi se kipein aika meni nopeasti ohitse ja pikku hiljaa tunsin toipumisen etenevän. Tikkien poistoon asti kättä en uskaltanut paljoa käyttää, mutta sen jälkeen olen sitäkin enemmän. Ranne ei vielä taivu taaksepäin kunnolla, mutta muuten käsi tuntuu toimivan hyvin. Mitä nyt haavaa jomottaa enenevässä määrin.. Kyllä tässä uskaltaa vasemmankin leikkauttaa, kunhan tämä oikea on ensin parantunut kunnolla ja töissäolo sujuu.

Reilut kolme viikkoa on siis sairaslomaa takana ja kaiken kaikkiaan aika on mennyt hyvin. Ensimmäisen viikon käytännössä nukuin ihan lääkkeidenkin takia, sen jälkeen tuli puuhattua vaikka mitä. Viime viikko menikin sitten sitkeän migreenin kourissa. Olisikohan pääkoppa suivaantunut jatkuvaan nukkumiseeni ja rankaissut minua siitä? Sen verran hyvin kipu oli kytköksissä unen määrää ja tällä kertaa vähemmän oli parasta! Jännä sekin.. Oikeastaan eilen oli ensimmäinen täysin pääkipuvapaa päivä. Hyvä sinänsä, koska veljen 20-vuotissynttäreillä olisikin ollut ikävä olla kärttyisellä päällä.

Pieni sananen juuri elokuvissa pyörivästä Watchmen-elokuvasta. Heh, nokkelat varmaankin osasivat yhdistää otsikon nerokkaan väännöksen juuri siihen. Itse en tokikaan väännöstä keksinyt vaan joltain nettipalstalta sen luin. Briljantti oikeastaan. Rannekellomiehet on paljon parempi vääntö kuin Vartijat. Mutta siis, lauantaina sen kävin katsomassa. Johan sitä olikin odotettu siitä asti, kun sarjakuvan joskus puolitoista vuotta sitten luin ja pidin siitä. Ja kas vain, kerrankin pidin myös elokuvasta! Hyvin harvoin on sarjakuvasta saatu väännettyä hyvä elokuva ja tällä kertaa siinä onnistuttiin. Melkeinpä voisi sanoa, että vain V for Vendetta ja Watchmen ovat ainoat todella onnistuneet elokuva-adaptiot hyvästä sarjakuvasta. 300 oli pelkkää järjetöntä mättöä ja Sin City vähän liian omaperäinen minun makuuni. Samoihin kategorioihin ei voida millään laskea näitä Batman, X-men, Daredevil ym. vastaavia mussutuksia. Ainoa hyvä Batman oli Dark Knight ja sekin vain sen takia, kun Heath Ledger onnistui Jokerina. Muuten leffa oli täyttä käsittämätöntä sontaa. Koko Batman-juttu on muutenkin täyttä sontaa. Anteeksi vaan ne, joiden varpaille pahasti astuin.

Ei se haittaa, vaikka et olisi Watchmenia koskaan lukenut. Mene leffaan, nauti ja sitten lue sarjakuva. Se täytyy joka tapauksessa joskus tehdä, että voi lopulta kuolla tyytyväisenä. Älä luulekaan, että keskittyminen pelkkään kaunokirjallisuuteen riittäisi hyviä lukuelämyksiä saadakseen. Välillä täytyy poiketa muillekin poluille.

Ps. Tytöt, lukekaa Houkutus edes kerran elämässänne. Bella on välillä hirveän ärsyttävä tyttö, mutta häntä tarvitaan, jotta Edward Cullen olisi kaikkien aikojen sydäntäsärkevin vampyyripoika.

Pöh

No okei, kyllä minä siinä sivussa ihastuin pikkuisen Robert Pattinsoniinkin. Mutta ihan vähän vaan.. *nauraa* On se niin hölmöä, niin hölmöä.

Se on se hemmetin renttumaisuus! Jokainen nainen repsahtaa siihen korttiin jossakin elämänsä vaiheessa.

Keskiyön aurinko ja muita kertomuksia

Huomasin tuossa eilen ihastuneeni pahasti. Jos tunnet minut läheisemmin, ei tarvitse huolestua. Mistään niin vakavasta ei ole kyse. Rakastuahan ei voi ilman todellista vastakaikua ja olemassa olevaa suhdetta, mutta ihastua voi kuka vaan, missä vaan, milloin vaan, mihin vaan. Näin ollen ihastuksen kohde voi olla niin ihminen, eläin, esine tai olematon asia. Hah, minäpä menin sitten ihastumaan fiktionaaliseen henkilöön. Ja kukas se on? No tietysti Edward Cullen!

Twilight-kirjasarjassa Bella Swanin hurmannut kiihkeä vampyyripoika saa tälläkin hetkellä osakseen miljoonien teinityttöjen pyyteettömän ihailun ja "rakkauden". Tämä teinityttöjen lauma jakaa kanssani samanlaisen kiihkeän tunteen, mutta minäpäs olenkin aikuinen nainen. Ensi viikolla kilahtaa mittariin jo 27 vuotta, ja nyt menen päätä pahkaa ihastumaan kirjasarjan hahmoon. Siitäpä ei varmaan hyvää seuraa. No niin, tietenkään en koe aivan samanlaista kiihkeyttä kuin reilut kymmenen vuotta sitten olisin vielä kokenut, enkä koe aivan samankaltaista ihastusta kuin oikeaan ihmiseen voisin kokea, mutta kyllä tämä silti vähän hämmentyneeksi vetää. Siis, jos ei oteta mukaan niitä oikeisiin miehiin ihastumisia niin voin huoletta sanoa viime kerrasta olevan vuosia ja vuosia aikaa. Mitenkähän lie nyt sitten iski päälle?

Nythän tämä Twilight-huuma on ollut päällä jo jonkin aikaa. Itse olen vähän myöhäinen kirjosieppo, sillä en ole elokuvaa nähnyt ja ensimmäisen kirjan Houkutuksen luin vasta tällä viikolla. Tarkoitus oli kyllä mennä leffakin katsomaan silloin uuden vuoden jälkeen, mutta kummasti tuo lähipiirin ns. painostus sai minut siitä ideasta luopumaan. "Sehän on niin teiniä kuin voi olla, ja sinä et pidä mistään sellaisesta!" eräs läheiseni sanoi. Kieltämättä se pitää paikkansa, en pidä mistään teinijutusta. Mutta mutta, asia jäi kuitenkin vaivaamaan mieltäni. Jopa Angry Alienin Bunny-parodia Twilightista oli loistava, joten lopulta sitten lainasin ensimmäisen kirjan kirjastosta. Pari päivää siitä päädyin ostamaan kaikki kolme suomennettua kirjaa ja nyt sitten ollaan tässä. Edward Cullen ja vampyyrit. Hemmetti.

Mikä siinä pojassa sitten viehättää? Varmasti osa syy lankeaa oheisen kuvan Robert Pattinsonin harteille. Hän kun esittää itse leffassa Edwardia ja on niin pirun komea. Silti, en minä häntä näyttelijänä ihastele ja koska en tunne häntä niin en oikeastaan ihmisenäkään, joten kyllä se lähinnä keskittyy hänen roolihahmoonsa. Kuvittelen kylläkin "oikean" Edwardin vieläkin komeammaksi, mutta sitäpä ei liene tässä lasketa. Varmasti osa niistä miljoonista teinitytöistä on ihastunut Edwardiin vain herra Pattinsonin vuoksi ja I'm fine with that. Mitä sitten? Eipä se minun hairahdustani haittaa. Saanpahan nauttia melkein rauhassa ihan vain itsekseni ;)

Mutta siis, siitä viehätyksestä? Ei se perustu pelkkään ulkonäköön, varsinkaan fiktionaalisen henkilön kohdalla. Se on se koko olemus: tässä tapauksessa paha poika hyvillä tavoilla. Jokaisen tytön unelma siis. Siinähän se onkin ja siihen tämä ihastuminenkin perustuu. Halu saada jotain mitä ei ole olemassa. Saada sen kaiken samassa paketissa. Halu kokea samanlaisen pyyteettömän, rajat rikkovan rakkauden kuin Edward ja Bella kokevat. Halu olla haluttu samanlaisella kiihkeällä tavalla. Kokea jotain ikuista.

Jokaisen tytön unelma on saavuttamaton tavoite. Näin uskon minä. Siksi repsahdin... Toivottavasti Stephenie Meyer joskus saa Midnight Sunin valmiiksi. Asiaan vihkiytyneet tietävät kyllä, miksi sitä toivon. Sitä odotellessa voin hyvin jatkaa Houkutuksen tietä aloittamalla sarjan seuraavan kirjan. Uusikuu on varmasti mielenkiintoista luettavaa, hih.

Nyt on kulunut reilut kolme viikkoa ranteen operaatiosta. Koska käsi alkaa toimia jo sen verran, että voin tällaisen vuodatuksenkin ylös kirjoittaa, voinkin ensi kerralla kerrata vähän viime viikkojen tapahtumia. Kipu kun ei niin helposti unohdu.

No onko niitä noitia?

Sain eilen vihdoin ja viimein viimeisteltyä lukuelämykseni Gregory Maguiren kirjasta Noita - Lännen Ilkeän Noidan Elämä ja Teot. Kuten nimestä voi päätellä, se on elämänkertakirjoitus juuri siitä ilkeästä noidasta, joka Dorothya kiusasi Ihmemaa Ozissa. Kukapa ei Ozia muistaisi. Kukapa ei olisi pelännyt lapsena Lännen Ilkeää Noitaa. Vaikka en enää näin vuosien jälkeen Ozin tapahtumia kovin hyvin muistanutkaan, oli Noidan elämänvaiheiden lukeminen hirmuisen kiehtova kokemus. Ei liene kovin uusi idea tehdä lasten kirjasta aikuisten versio, mutta kuinka moni on alkanut luoda tarinaa aivan sen alkulähteiltä asti? Oikeasti, kuinkahan moni meistä oli miettinyt, miten Noidasta tuli noita, miten Velhosta velho ja miten Oz oikein saikaan sen keltatiilisen tien?

Siitä olikin jo aikaa, kun oikeasti luin todella mielenkiintoisen ja mukaansatempaavan kirjan. Totta kai tuollainen saa sitten janoamaan lisää. Ensin halusin herätellä henkiin vanhat Oz-muistot, mutta ei niitäkään niin helposti tuoda esiin, ja toisaalta, haluanko heti pilata kirjan antamaan mielikuvaa. Piti siis lähteä etsimään jotain uutta. Törmäsinkin hetken googlettelun jälkeen kirjasta tehtyyn musikaaliin Wicked ja siinä se oli: jotain uutta!

Ihan heti en osaisi kuvitella Noidasta musikaalia juuri tuon kirjan pohjalta (tarina on nimittäin hyvin monitahoinen ja juokseva), mutta selvästikin homma toimii. Wicked nimittäin debytoi Broadwaylla 2003 ja on sen jälkeen ollut pysyväistuotannossa mm. Los Angelesissa ja Lontoossa. Not bad! Musiikkipätkien ja kuvien katselu puhalsi sisälläni hehkuvaan kipinään lisää poltetta ja siinä sitä nyt ollaan. Heräsi siis hirveä halu nähdä kyseinen teos. Harmittavasti sepäs ei olekaan ihan helppo juttu, mutta mitäpä elämää se edes olisi, jos pieniä unelmia ei syntyisi aina silloin tällöin. Tässäpä jotain mitä tavoitella. Taas kerran.. Musikaaleja tulee muutenkin nähtyä niin harvoin, että jo silläkin perusteella haluni on täysin oikeutettu.

Viikon kestänyt flunssa ja kuume ovat saaneet pääni sekaisin, sillä noidat ovat muutenkin alkaneet liikuskella lähistöllä. En tarkoita sillä sitä, että olen niitä nähnyt joka nurkan takana tai että Pääsiäinen olisi tulossa, mutta ajatuksiin ne ovat tunkeneet jos missä. Mistä ihmeestä on syntynyt käsitys noidasta ja mikä sai niille antamaan pääasiassa kielteisen leiman? Varmastikin taikuutta käyttäviä naisia on ollut "aina" olemassa vaikka varsinaiset noitavainot koettiinkin silloin pimeällä keskiajalla. Miksi noita on aina joko hyvä tai paha? Jopa Ozissa oli ainakin Lännen ja Idän Ilkeät Noidat sekä Pohjoisen Hyvä Noida Glinda. Miksei noita voi olla vain noita? Noidat ovat olleen IN taas jokusen vuoden, mutta eipä silti meidän hyvä paha mediamme näytä oikeita nykypäivän noitia. Siinäpä onkin miettimisen aihetta kerrakseen... Uskaltaako joku "täysijärkinen" ihminen tänä päivänä edes myöntää olevansa noita ja pitääkö siihen olla maagista näyttöä?

Leikkaus lähenee uhkaavasti ja pikku hiljaa alkaa jännittää yhä enemmän. Joo'o, ei pitäisi olla mitään jännitettävää, mutta minkäs sitä itselleen mahtaa. Kipu pelottaa aina ja jos on tiedossa edes vähän kipua, se on varma jännittämisaihe. Onneksi vielä on aikaa itsepohdiskelulle.

Alku aina hankalaa

Blogin aloittaminen ei olekaan aivan niin helppoa kuin luulin. Ensin piti luoda ja sählätä ja luoda taas lisää. Sitten pitikin jo muokata ja luoda taas jotain, muokata, ja hetken jo katua koko hommaa. Muutaman tunnin pähkäilyn jälkeen pääsin sentään jo kirjoittamaan, mutta... niin, mitäs minun pitikään sanoa? Seurasi siis lisää pähkäilyä. Jotenkin se tunne siitä, että luo taas vuosien jälkeen jotain aivan ikiomaa "ei-niin-muodollista" tekstiä, sai pienen huojunnan aikaiseksi tuolla jossain silmien takana. Huh huh. En edes muista, milloin olisin viimeksi kirjoittanut vain kirjoittamisen riemusta. Jos jonkinlaisia kirjallisia tehtäviä on kyllä tullut väsättyä, mutta että aivan omaa tekstiä... siitä on helposti useita vuosia. Aivan liian pitkä aika.

Oikean käden nimetön-sormi on ollut puutuneena lähes koko päivän eikä vasemman käden sormet suostuneet aamulla suoristumaan ilman järkyttävää kipua ranteessa. Nyt sentään voin jo vasenta käyttää suhkot normaalisti, mutta oikea käsi vihoittelee yhä. Siitä tämä kaikki oikeastaan lähtikin liikkeelle. Olen jo pitkään suunnitellut oman blogin pitämistä ja otsikkokin oli mietittynä. Vaadittiin vain tarvittava kipinä ja nyt se sitten tuli. Alku. Toivottavasti ei kuitenkaan pikainen loppu.

Kolmen viikon päästä toivon, että oikean käden osittainen tunnottomuus, kivut ja muut tuskat helpottavat, kun rannekanava leikataan auki ja medianushermo päästetään pinteestään. Jos ei helpota niin sitten ollaankin aikamoisessa nesteessä. Vasemman käden vuoro on sitten myöhemmin... Olihan se oikeastaan pieni järkytys, kun tuomion sain: rannekanavan ahtauma molemmissa käsissä ja edessä leikkaushoito. Leikkaushoitaja joutuu siis itse operoitavaksi. Kyse ei tokikaan ole mitenkään valtavasta operaatiosta vaan mukavan pienestä päiväkirurgisesta napsimisesta, mutta kun näkee kaikki ne kirurgian nurjatkin puolet, ei voi kuin miettiä. Silti, kaksi pientä leikkausta on pieni hinta siitä ilosta, että pääsen eroon käsien kivuista. Kehooni kun on pesiytynyt muitakin tuskan aiheuttajia, joten jos tämä vähentää päivittäisten vaivojen määrää niin hurraa!

Tiedä sitten minkälaista tuskaa pelkkä blogin pitäminen voi tuottaa.