Blogin aloittaminen ei olekaan aivan niin helppoa kuin luulin. Ensin piti luoda ja sählätä ja luoda taas lisää. Sitten pitikin jo muokata ja luoda taas jotain, muokata, ja hetken jo katua koko hommaa. Muutaman tunnin pähkäilyn jälkeen pääsin sentään jo kirjoittamaan, mutta... niin, mitäs minun pitikään sanoa? Seurasi siis lisää pähkäilyä. Jotenkin se tunne siitä, että luo taas vuosien jälkeen jotain aivan ikiomaa "ei-niin-muodollista" tekstiä, sai pienen huojunnan aikaiseksi tuolla jossain silmien takana. Huh huh. En edes muista, milloin olisin viimeksi kirjoittanut vain kirjoittamisen riemusta. Jos jonkinlaisia kirjallisia tehtäviä on kyllä tullut väsättyä, mutta että aivan omaa tekstiä... siitä on helposti useita vuosia. Aivan liian pitkä aika.
Oikean käden nimetön-sormi on ollut puutuneena lähes koko päivän eikä vasemman käden sormet suostuneet aamulla suoristumaan ilman järkyttävää kipua ranteessa. Nyt sentään voin jo vasenta käyttää suhkot normaalisti, mutta oikea käsi vihoittelee yhä. Siitä tämä kaikki oikeastaan lähtikin liikkeelle. Olen jo pitkään suunnitellut oman blogin pitämistä ja otsikkokin oli mietittynä. Vaadittiin vain tarvittava kipinä ja nyt se sitten tuli. Alku. Toivottavasti ei kuitenkaan pikainen loppu.
Kolmen viikon päästä toivon, että oikean käden osittainen tunnottomuus, kivut ja muut tuskat helpottavat, kun rannekanava leikataan auki ja medianushermo päästetään pinteestään. Jos ei helpota niin sitten ollaankin aikamoisessa nesteessä. Vasemman käden vuoro on sitten myöhemmin... Olihan se oikeastaan pieni järkytys, kun tuomion sain: rannekanavan ahtauma molemmissa käsissä ja edessä leikkaushoito. Leikkaushoitaja joutuu siis itse operoitavaksi. Kyse ei tokikaan ole mitenkään valtavasta operaatiosta vaan mukavan pienestä päiväkirurgisesta napsimisesta, mutta kun näkee kaikki ne kirurgian nurjatkin puolet, ei voi kuin miettiä. Silti, kaksi pientä leikkausta on pieni hinta siitä ilosta, että pääsen eroon käsien kivuista. Kehooni kun on pesiytynyt muitakin tuskan aiheuttajia, joten jos tämä vähentää päivittäisten vaivojen määrää niin hurraa!
Tiedä sitten minkälaista tuskaa pelkkä blogin pitäminen voi tuottaa.
